Jämälankaprojekti
Uusi vuosi ja uudet kujeet. Iloa ja väriä elämään.
Langoista on kiva myös askarrella kaikenlaista. Innostuin langanjämistä tekemään kranssin, mitä nyt kissan avustukselta onnistuin sitä väsäämään. Sekin tykkäsi kovin lankakeristä....
Perinteisesti kranssi syntyy risupohjasta, mutta ajattelin, että siihen on hankala lankakeriä liimailla. Onneksi olin pistänyt pahvinpaloja talteen ja käytin niitä. Leikkasin pahvista pyöreän pahvin. Apuna käytin suurinta pyöreää kulhoa, mistä sain ilman harppia muodon. Sitten vain reikä keskelle. Näin jälkikäteen ajatellen olisi voinut pohjustaa pahvin piiloon kankaalla tai maalaamalla, mutta olen ihan tyytyväinen tähän aikaansaannokseeni.
Olisihan tuo kranssi olla vaikka sydämen tai tähden muotoinen tai ihan mikä vain. Ei muuta kuin mielikuvitusta tähänkin hommaan.
Olin oikein pihillä tuulella ja tein sanomalehdestä ja mainoksista pieniä paperipalleroita, joiden päälle lankaa kieputtelin. Tuli soman pyöreitä pallosia. En suunnitellut värimaailmaa sen kummemmin, kunhan vain kerin palloja ja liimasin paikoilleen. Kuumaliimapyssy olisi tässä hommassa hyvä, mutta käytin ihan tavallista erikeepperiä.
Lopuksi nappipurkista kaivelin pieniä nappeja ja liimailin niitäkin lankakerien joukkoon. Taisipa joku isompi nappikin eksyä liimattavaksi. Kyllähän tuohon voisi keksiä vaikka mitä. Voisi valita tietyn värimaailman...roosan sävyjä, vähän tummempaa ja vaaleampaa tai kokonaan valkoisen tai ihan mitä vain, mutta tästä minun luomuksestani tuli rehellinen lankajämäprojekti, mitä nyt sattui löytymään.
Tein kranssista yksipuoleisen eli tausta jää seinää vasten. Ajattelin laittaa tämän lankakauppani eteiseen seinälle koristeeksi, toivottamaan asiakkaat tervetulleiksi. Ripustamisessa ajattelin käyttää apuna narua tai nauhaa.
Ulkovarastosta taitaa löytyä vanha pajusta tehty sydänkranssi. Hmmm...taidan keksiä sillekin jotain käyttöä.
Niin kuin arjessakin meillä vaihtuvat tunnetilat, niin tähän kranssiinkin tuli iloisia ja harmaita ehkä vähemmän iloisia sävyjä, mutta enimmäkseen tästä välittyy iloinen ja toiveikas tunnelma. Toivonkin oikein mukavia arjen ilon hetkiä lankojen parissa ja pysykää kuulolla, sillä Lohjalle avataan pian lankakauppa. Lankakauppa Vaudevilla. www.vaudevilla.fi
Verkkokauppa palvelee koko ajan ja tulevan lankakaupan osoite on: Suurlohjankatu 1, Lohja. Käynti keskusaukion puolelta.